Idols

Suosittu kansainvälinen tosi-TV-formaatti Idols rantautui Suomeen vuonna 2003, ja ensimmäisen Idols-kilpailun voitti Hanna Pakarinen, ja muita hyvin menestyneitä olivat Antti Tuisku ja Jani Wickholm.

Kaikki kolme ovat edelleen vahvasti mukana suomalaisessa musiikkielämässä. Seuraava Idols järjestettiin vuonna 2005, ja tuolloin voitosta kamppailivat Ilkka Jääskeläinen ja Katri Ylander. Ilkka voitti kilpailun, mutta Katri saavutti lopulta kuitenkin suurimman suosion. Idolsin kärkijoukossa mukana oleminen riittää usein antamaan nostetta uralle, ei tarvitse välttämä olla juuri voittaja. Seuraavan Idolsin vuonna 2007 voitti heavy-laulaja Ari Koivunen. Arikin on edelleen aktiivinen musiikkiurallaan, mutta varsinaisen supermenestyksen saavutti kuitenkin kärkijoukossa mukana ollut Anna Abreu, joka on tämän hetken suosituimpia suomalaisia laulajia.

Seuraavan vuoden 2008 Idolsista jäi voittaja Koop Arposen lisäksi suomalaiselle viihdetaivaalle tuikkimaan myös sellaiset tähdet kuin Anna Puu ja Pete Parkkonen. Vuoden 2011 Idolsissa loistivat muiden muassa Martti Saarinen ja Ilpo Kaikkonen.

Kun Idols tuli 2000-luvun alussa sitä myös kritisoitiin runsaasti. Perinteisesti levy-yhtiöiden ja julkaisijoiden harteilla oleva kykyjenetsintä on Idols-formaatissa tavallaan siirretty suuren yleisön tehtäväksi. Lisäksi tuotantoyhtiö kerää jokaisen Idols-äänestyksen yhteydessä tulovirtaa, sillä oman suosikin äänestäminen on maksullista. Toisaalta nykyisten mitä erilaisimpien Tosi-TV-ohjelmien keskellä vanha kunnon Idols vaikuttaisi olevan varsin tervehenkinen. Niin tai näin, Idols näyttää olevan vakavasti otettu osa suomalaista kevyen musiikin historiaa.